Lopuksi

Viel yks juttu... Kävelen loputtomana jatkuvia Madridin katuja. Siirryn metrolla paikasta toiseen, kun en löydä ´oikeaa keskustaa´. You know, tunnettuja rakennuksia, puistoja jne. Loputtomasti katuja, kun en löydä mieleistä ravintolaa. Kunto ja hermo lopussa ja nälkä päällä jo pitkään, joten seuraava paikka saa kelvata. Eteeni ilmestyy yhtäkkiä O´Faro de Finisterre. Kappas! Tilaan alkupalat ja valkoviiniä. Aurinko helottaa edelleen kuumana ja nautin vielä kun sitä riittää. Kerron tarjoilijalle caminostani ja siitä, että tämä ravintola sattui minulle juuri oikeaan aikaan. Hän käy sisällä ja tuo minulle lautasellisen simpukoita. En ole niiden erityinen ystävä, mutta otan annoksen ilolla vastaan. Lohkon pari ja muistelen viimeistä päivääni Finisterran hiekkarannalla. No hei hei hei! Huomaan tuijottavani simpukoita, kun muistan, että minunhan piti tuoda sieltä yksi. Tässähän se nyt sitten on ja vielä tämän nimisessä ravintolassa.

Hymyilen autuaasti ja skoolaan itselleni raikasta valkoviiniä. Nämä pienen pienet asiat saavat minut taas kerran iloiselle tuulelle 😀

Hetket ja sattumat on nyt koettu ja on sopiva hetki käydä kotirannassa saattamassa tapahtumille päätös.

Ennen reissua istuin kotirannassa ja suunnittelin caminoa käpyä pyöritellen

Ilma on viileä, tyynen kaunis ja aivan hiljainen. Hivelen Amigoilta saamaani rannekorua ja mietin, miten monasti muistot saavat mielen haikeaksi ja surulliseksi, vaikka olisivat sukua kuinka hienoille kokemuksille. Tulisi vain osata pysyä hetkessä ja nauttia sen hyvästä annista! Yhtäkkiä järven selältä kaikuu ääniä, kun kaksi joutsenta lentää minua kohti. Ei, yksi tuleekin jäljessä ja pian kaikki kolme lentävät komeasti muodostelmassa. Matalalla aivan yli. Vuhh vuhh vuhh -kuuluu hiljaisuudessa. Hapuilen kännykkäkameraa, mutta eihän sitä ehdi tässä viritellä. Hetki on NYT eli katselenpa uljaiden lintujen lentoa... three Amigos! Niinpä tietysti. Muistot voivat siis olla myös hyviä, kauniita ja konkreettisia. VAU!!

Kaivan taskustani simpukan. Pyörittelen sitä kädessäni, kuin käpyä, joka lepää nyt Finisterrassa.

Asettelen simpukan kävyn paikalle ja huikea kokemussarja on saatettu päätökseen

Nautin vieläkin suuresti pyhiinvaellukseni lukemattomista hetkistä ja siitä, että olen saanut toteuttaa unelmaani. Tunnen olevani vahvempi kuin lähtiessäni! Myös fyysisesti, vaikka sillä ei ollut minulle merkitystä. Taivalta tuli 655 km ja 885 000 askelta. Nyt on hyvä aika jatkaa arkea ja muistaa tehdä siitä entistä positiivisempi.

Hymyillään kun nähdään 😃