maanantai 12. syyskuuta 2016

XV/XX

Vain Raul lähti matkaan minua myöhemmin. Rinteen päältä katsahdan vielä pimeän luostarin silhuettia. Näillä rinteillä on varmaan munkit viljelleet ennen kaikenlaista, kun kivin aidattuja peltotilkkuja on paljon. Kettukin vitkutti usvaisella pellolla, eikä ollut minusta moksiskaan. Mäeltä näkyy hienosti tuleva maisema ja sitä sitten karttapohjaan vertailemaan.


Galicia on näyttänyt koko ajan parhaat puolensa, ilmaa myöten. Vuoret, metsät, joet ja rakennelmat. Kilometri toisensa jälkeen parasta elokuvaa silmille ja mielelle. En murehdi sitä, että en ehkä koskaan näe tätä enää, vaan iloitsen siitä, että saan kokea tämän kaiken ja tallentaa muistot loppuelämäkseni 😀

Monissa pihoissa oli äksyjä koiria. Vapaat olivat kuitenkin leppoisia. Käppäilen kyläkatua ja näen kun nainen vilkuttaa pihasta lähtevälle autolle. Samalla ohitettuani pihan, sieltä syöksyy iso koira!? Tajuan vasta kun se ilmestyy takaa aivan sivulleni ja haukahtaa lujaa. Olen saada paskahalvauksen!! Nostan kädet ylös ja samalla omistaja huutaa koiraa. Jatkan 'rauhassa' kulkuani, koska koira ei todellakaan vaan haukahtele häntää heiluttaen. Napakampi huuto, koiran murina lakkaa ja se kääntyy takaisin. Katson koiran ilmeellä naista ja hän ymmärtää tilanteen. No, koira saa pihalla remmiä ja rouva voi mennä loppupäiväksi sisälle löhöilemään. Seuraavassa pihassa mummeli kerää machetella parimetrisiä kaalin varsia. Seuraavassa isäntä starttaa traktorin ja ajelee maissipellolle. On elonkorjuun aika ja pelloilla häärätään kovasti.

Peilaan tässä metsän keskellä kävellessäni tähän mennessä taivaltamani pyhiinvaelluksen vaiheita. Alussa oli heti kuuma ja pohjana hiekkaa tai nurmea. Säästelin energiaa etten sippaisi helteellä. Kuuntelin jalkoja ja nauhoituksen kireyttä. Pian kuitenkin kävi selväksi, että kuumuus ei ole ongelma. Kengätkin toimivat ja rakkoja ei saata tulla. Jalat vahvistuivat ja jaksavat paremmin tämänhetkisen vaativamman maaston. Toivottavasti näin päästään loppuun asti.

Tunnelmia käppäilyn lomassa

Saavunpa taas vaihteeksi ensimmäisenä alberguehen. Loppuosuus oli tylsänraskasta asfalttia, mutta nyt saa jalat taas levätä. Iso ja hieno rakennus, mutta jostain syystä kolkko pesuhuone eikä yhtään astioita. Suihkussa ja vessassa ei ole yhtään naulakkoa ja valoautomatiikka sammuttelee valot melko vikkelään. Astioita ei kuulemma saa hankkia siksi, että peregrinot käyttäisivät paikallisia baareja. No, ei ole kyllä kauppojakaan. Weird??


Käynpä sitten läheisessä baarissa. Ruoka on hyvää ja suomalaiselle halpaa. Palatessani takaisin, alkaa taas näkymään tuttuja naamoja. Rehvakkaat tervehdykset jokaiselle erikseen ja iloinen keskustelu päivän vaiheista jatkuu sisälle asti. Muutamia uusiakin naamoja saapuu. Otan siestaa pari tuntia.

Zorro & Mario huljuttelevat jalkoja lähteessä ja pelaavat samalla korttia. Maajussit keritsevät lampaita. Aika leppoisaa meininkiä.


Mie makoilen nurmikolla ja kirjoitan välillä ajatuksia päiväkirjaani. Varsinainen reittikertomus on sitten helppo muistaa satojen kuvien ja muutaman videon avulla. Fiilikset on kuitenkin tärkeämpiä, koska niitä ei kohta muista, eikä ainakaan arjen kiireen täyttäessä päätäni. Vaikeina aikoina pääsen taas näihin maailmoihin ja muistan miksi täällä pallerolla oikein eletään. Muistatko sinä ja osaatko pysähtyä nauttimaan? Hope so!

Esson baarissa muutama paikallinen seisoskelee oluella. Me, 8 peregrinoa istumme pöydän ääressä ja syömme alkusalaatteja. Viiniä ja tarinaa riittää. Zorro toimii tulkkina, kun kerron meidän typerästä alkoholipolitiikasta eli ei saa ostaa viiniä mistä vaan, sekä ravintoloiden kiskurihinnoittelusta. En osaa perustella heille noita sen paremmin kuin, että meidän kulttuuri on vielä niin nuorta verrattuna Etelä-Eurooppan kulttuuriin. Eivät täysin ymmärrä sitäkään miksi juomme niin paljon lehmänmaitoa, joka ei ole tarkoitettu ihmiselle. Mie juonkii piimää, heh. Pääruoan tullessa oon taas lähes täysi. Meneehän se kuitenkin hyvän jutustelun lomassa, kuten makia suklaakakkupalakin. Loppusnapsit hörpätään ja kymppi per pää isketään pöytään, jotta ehditään hortoilemaan kymmeneksi alberguehen. Taivaalla on upea tähtitaivas ja Amigojen kanssa etsitään tuttuja tähtikuvioita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti