torstai 15. syyskuuta 2016

XVIII/XX

Pakkaan kamojani hiljaa otsalampun valossa. Kanadalainen nainen vilkuttaa peiton alta ja käyn toivottamassa hänelle hyvä jatkoa. Häviän kaupungin pimeään puistoon.


Valot loppuvat ja kuljen täysin pilkkopimeässä metsässä rinnettä ylös. Pöllö huhuilee taas jossain. Eilinen oli monella tapaa risteys. Ajatukseni ovat hyvin sekavat ja huomaan vain kulkevani apaattisena. Kuin aavikolla eksynyt. Kääntyisinkö takaisin ja lentäisin suoraan kotiin vai mitä teen? Miksi jatkan vielä matkaani?

Opastekivissä on nyt typerästi kilometrilukema. 80 ja risat. Ikuisuus. 
Ei puutu kuin numerolappu rinnastani. Blääh!

Päivä etenee ja höpö höpö ajatukset vähenevät pikkuhiljaa. Maaseutu on kaunista. Tapaan miehen (saavuttaa kovaa vauhtia takaapäin), joka näyttää tietokonepelin täydelliseltä sotilaalta tai 40-luvun sakemannilta. Kenties sarjamurhaaja. Hänen innoittajansa tälle caminolle oli terveyden menetys. Kun vatsa ja pää oli avattuna sairaalassa, niin siitä selvittyään hän halusi toteuttaa unelmiaan ja tämä on yksi niistä. Kova oli hänen tarinansa. Jatkan jossain vaiheessa kohteliaasti isseksein.

Väsyttää hieman ja päätän pitää tauon tuolla seuraavalla hienolla paviljongilla. Muutamaa metriä ennen saapumistani näen, että kivipöydällä on rinkka. Vieressä seisoo hyvin kaunis nainen ja juo mehua. Pitkät tummat hiukset, vaatetus ja vartalo tukevat täysin toisiaan, you know. Katsoo minuun, hymyilee leveästi ja tervehtii iloisesti. Jalkani jatkavat matkaa, kun vain tuijotan tuota kaunistusta mykkänä ja kohotan vaisusti kättäni. Kulku jatkuu ja pudistan päätäni. Äkkiä pois. Se taisi olla Pandora itse, hehheh.

Varttia myöhemmin alkaa äly taas palailemaan. Kylää halkoo joki ja puolia yhdistää kaunis silta. No nyt löytyi mieleinen taukopaikka. Evästä on vain pähkinäpussin ja vanikan verran, kun ajatukset on olleet vähän kateissa.

Luonnonkaunis jokimaisema vie turhia ajatuksia alajuoksulle

Tiellä on tuttu näky, kun kaksi vanhaa pariskuntaa kokoontuu. Miehet jutustelevat omiaan ja naiset vähän matkan päässä omiaan. Kädet käy ja kepit heiluu. Idyllistä.

Reilut kolmekymppiä meni tänäänkin. Kylä on vain pätkä katua ja siellä kaksi majoituspaikkaa. Jatkan kilsan päätietä ja menen tapani mukaan yleiseen alberguehen. Siellä on pari miestä ja nainen. Tuota, alakerran isossa huoneessa on pöytä, muutama tuoli ja jumppasalipatjoja. Sellaisia paksulla muovilla päällystettyjä. Vessa. Yläkerrassa on monta huonetta, joissa yhdessä kerrossänky ja toisessa suihku. Yksi huone on kiinni. That's it. Lutikoista ja muista ötököistä on kuullut juttuja, mutta tätä ennen en asiaa ole mietttinyt. Jätän rinkkani alakertaan ja menen ulos puhaltelemaan.

Istun jalat koukussa pihakalliolla ja katson päältä siistiä taloa.
Sisältä se on kuitenkin kuin vankila. 

Nainen tulee ulos ja lähden hänen kanssaan takaisin 'kylään'. Portugalilainen, olkoon vaikka Nina tulee seurakseni baariin, mutta ei ota mitään. Tilaan peregrino-lounaan ja kyllä maistuu nälkään hyvältä. Nina puhuu erittäin hyvää Englantia. Juttelemme pitkään ja palaamme lopulta takaisin alberguehen.

Ilma on tuulinen ja viileä. Pyykit eivät tahdo kuivaa ulkona, eikä varsinkaan kalseassa sisällä. Ensimmäistä kertaa olen levoton ja hukassa ajatuksiltani. Ramppaan eteisen ja pihakallion väliä hakien lisää vaatetta päälleni, vettä janoon tai jotain. Värjöttelen tihkusateessa ja tunnen yksinäisyyttä. Mietin, että menisinkö kylään toiseen majoitukseen vai nou. Ilta alkaa hämärtyä ja päätän jäädä tähän. Liityn Ninan ja Ringon (Ringo Starin näköinen) seuraan, samalla kun viereisen talon rouva käy hoitamassa vapaaehtoisen maksun. Tupakat tupruavat ja tilassa kaikuu. Päätän kuitenkin hyväksyä kaiken mitä tänään tulee. Ringo esittelee puutöitä, joita hän nakertelee ja maalaa iltapuhteenaan. Pääasiassa eläinkuvioisia avaimenperiä. Puusepän poikana osaan arvostaa kädentaitoja ja sen hänelle myös kerron.


Ninaa oli purrut hämähäkki ja hänen piti hakea troppeja apteekista, koska käsi turposi valtavasti. Keskusteluhetki tuntuu kivalta, kun kaikki puhuvat hyvää englantia. Huomaan, että tunti pari menee jutustellessa. Aiheet vaihtelevat, mutta ovat kaikki mielenkiintoisia. Nyky-yhteiskunnan asettamat näennäisvaatimukset yksittäiselle ihmiselle on aihe, josta meillä jokaisella on sama mielipide. Eli hyvin pitkälti ihminen itse aiheuttaa oman oravanpyöränsä ja kärsimyksensä. Massasta ei haluta erottua tai se vaatisi mukavuusalueelta poistumista. Keskustelemme myös hippikulttuurista ja Ringo tunnustaa olevansa jotain senkaltaista. Hippien ajatuksissa on hyviäkin puolia ja tunnemme samaistuvamme niihin jonkin verran. Yhtäläisyyksiä on mm. kaiken turhan materiaalin hylkääminen ja toisten kunnioittaminen.

Repäisen lehdestä sivun ja siirryn yläkertaan. Naapurihuoneen ovi avautuu ja näen ensimmäisen kerran siellä olevan miehen. Vaatetus (harmaasininraitainen pyjama ja lakki) ja vartalokin kuin keskitysleiriltä. Nielaisen ja hiukan säikähdänkin miestä, kun hän laahustaa vessaan. Hinkkaan patjaa puhtaaksi mahdollisista ötököistä ja otan rinkasta vain tarpeelliset tavarat.


Nostan sitten rinkan ja kengät oven kahvaan roikkumaan ja puen kolme kerrosta vaatteita ylleni. Ulko-ovi käy ja joku asettuu vielä seinän taakse käytävälle nukkumaan. Vampyyri, pyöveli tai Hellraiseri vissiin. Huone on periaatteessa ok eli esim. katto ei vuoda, mutta muuten tämä jää kyllä jälkeen huonoimmastakin maastoyökokemuksestani. En halua ajatella mitään. Nukahtelen ja värisen viileydestä aamuun asti.. 😫


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti