V/XX

Älyän vihdoin ottaa päivittäiseksi rutiinikseni myös venytysliikkeitä. Jalat toimivat, mutta ajoittain kova alusta, vaelluskengät ja tottumattomuus toistuviin pitkiin kävelylenkkeihin kipeyttävät jalan lihaksia. Onneksi näistä asioista on sen verran kokemusta, että en stressaa turhia. Manuelin kanssa keskustelimme aiemmin vaellukseen sopivista kengistä ja tottahan se on, että tällaisella tasaisella pärjäisi lenkkareillakin. Omani toimivat kuitenkin hyvin, vaikka olisin halunnut kalvottomat vaelluskengät. Niitä ei valitettavasti vaan enää saa oikein mistään (on kysytty maahantuojia myöten). Ostin juuri ennen matkaa uudentyyliset pohjalliset, jotka ovat osoittautuneet uskomattoman hyväksi. Näköjään tekniikka kehittyy näissäkin. Lyhyesti totean että ovat napakat, mutta joustavat ja ilma kiertää hyvin eli eivät kostu. Sukat ovat toinen tärkeä asia. Niistä voisi kirjoittaa myös paljon. Reilut 10 vuotta sitten ostin muutaman parin Wigwamin sukkia, joista yhdet ovat vieläkin käytössä ja ostin niitä sittemmin lisää. Tuhansien kilometrien sekakokemuksella voin suositella niitä kaikille. Merkkiä ei vaan saa enää kuin Jenkeistä ja Englantilaisesta nettikaupasta. Jos joku löytää paremmat, niin haluan testata. Jos joku tätä lueskelee ja haluaa varusteistani tarkempia tietoja, niin kysy ihmeessä. Olen kokeillut myös kahden päällekkäisen sukan tekniikkaa, mutta ei. Ei ollut yhtään parempi. Säärtä vähän pakottaa nyt ja siitä saan kiittää pitkää, alaspäin jatkuvaa asfalttitietä.

Onneksi kohta pitäisi näkyä Santa Martan kylä. Sitä ennen sattui taas yksi hauska juttu (näitä pikkujuttuja riittäisi joka päivälle hurumykket). Amiraali lentelee aivan vieressä, heti perään tulee sitruunaperhonen ja samaan aikaan kuuluu variksen 'laulua'. Nuo oli tasan ensimmäiset ja viimeiset lajihavainnot koko koko reissulla. Mielenkiintoista?!


Keskusaukealla on ollut perinteisesti kirkko ja niin tälläkin kertaa. Kaunis ja piha-aluekin hyvin hoidettu. Leima ja yöpymismaksu tehdään museorakennuksessa. Hyvin ystävällinen rouva kertoo, että kirkon takana on pyhän Jaakobin peregrino-patsas ja käyn siihen samointein tutustumassa. 800 vuotta vanha eli hämmästelen taas yhtä historiallista näkyä.

Kiertelen hautoja ja vaistoan niiden tärkeyden läheisille

mm. koristeellisuuden ja tuoreiden muistolahjojen kautta. 

En mahda mitään, mutta Indiana Jones mielikuvitukseni herää aina kun näen vanhoja kohteita. Jos tuota kiviornamenttia kääntää vastapäivään niin varmasti joku salakäytävä aukeaa. Entä jos käännänkin väärään suuntaan, niin syökseekö viereinen patsas nuolia...noniin. Lämmintä on tänäänkin yli 30°C eli pitänee mennä sisätiloihin juomaan, ennen kuin alan kiipeillä kiviseinillä.


Albergue on uusi ja hyvin siisti. Sinne tulee kolme nuorta espanjalaista miestä, jotka ohitin tänään jossain vaiheessa. Otan perinteisesti suihkun, pesen pyykit, syön välipalaa ja päälle tunti siestaa.

Vaihdan pari sanaa heppujen kanssa ja ulkoudun ruoan hakuun. Astun kylän ainoaan baariin, jossa tulee välittömästi niiiin western-elokuvat mieleen. Hehee. Pysähdyn ja heitän lierihattuni taakse narun varaan. Miesten puhe lakkaa, kädet jähmettyy ja katseet kääntyy minuun. Ilma on hivenen tunkkainen ja kuuma. Kaihoisa musiikki soi vanhasta rammarista ja baaritiskin päässä hurisee pöytätuuletin. Kolmessa pöydässä istuu miehiä pelikortit kädessä, olutpullot edessä ja jollain sikari tai savuke suussa. Baarimikko nojailee puoliunessa tiskiin ja tuskin edes huomaa tuloani. Nopea tilannearviointi, reipas Holá kaikille ja spontaanisti tiskille; Una cerveza, por favor! Maksan euron ja etsin mehevän paikan. Seinän vierestä totta kai ettei kukaan ammu coltilla selkään. Jos baarissa olisi ollut perinteiset pariovet, ni olisin varmaan tullessani huikannut baarimikolle 'whiskey senor' ja kävellyt kannukset kilisten suoraan pöytään kuin Clint Eastwood. Heh. Korttipelit jatkuu ja seuraan meininkiä 3,3 dl:n verran. Lähtiessäni baarimikko kertoo, että kylässä on pieni kauppakin, mutta se aukeaa vasta illaksi. Bale.


Käymme neljästään kaupassa ja palailemme kokkailemaan. Heput vaikuttavat mukavilta ja olen kiitollinen kun he antoivat minullekin keittämäänsä pastaa. Ilta menee yhdessä korttia pelaten ja opetan heillekin tietysti paskahousua ja siitä valepaskis-versiota. Koska olen huono muistamaan nimiä, niin nimeän heidät Zorro, Jack Sparrow & Super Mario:ksi ja yhdessä he ovat Three Amigos. Nuorista miehistä nimet ovat hauskoja ja nauravat juttua pitkin iltaa.