torstai 1. syyskuuta 2016

IV/XX

Aamucamino alkaa taas kukkojen konsertilla. Joku kiekaisee alavireisenä, toinen kireämmin. Ilma on mukavan viileä ja raikas. Aurinko kurottautuu horisonttiin ja värjää niityt kullalla. Elämä on taas ihmismielen parasta aikaa! Tässä ja nyt. Huoks kun on taas hieno olo ja koko päivä edessä. Tepastelen Malin kanssa pellonreunoja ja juttelemme niitä näitä. Hänen molempien jalkojen rakkoja huollettiin illalla, mutta ovat vielä sen verran kivuliaat, että hän päättää levätä vähän. Jäämme ison puun alle picnicille, kuin suurissa draamaelokuvissa. Eihän minullakaan ole mikään kiire; varsinkaan tällaisessa seurassa! Nautimme chorizolla ja paksulla voimakkaanmakuisella juustoviipaleella kuorrutettuja leipiä. Tiemme kuitenkin tulevat eromaaan tässä ja lähdemme eri suuntiin. Olen taas yksin. Mietin kulkiessani kuinka hienoja hetkiä sainkaan viettää näiden kahden ihmisen kanssa ja olen siitä hyvin onnellinen. En ollenkaan suruissani. Keli on kuumuudesta huolimatta hienoa ja nautin joka askeleesta. Toivon Malille terveempiä jalkoja ja hienoja hetkiä caminolla.


Kaivan iPhonen taskusta ja otan kameralla pari muistoa

Zekkaan myös sijaintini ja tulevaa reittiä Gaia GPS -karttaohjelmalla. Puhelin pysyy lentokonetilassa edelleen. Mahtavaa. Via De La Plata:sta ei ole kovin tarkkaa paperiversiota saavana ja hankkimani ohjelma on kuin lottovoitto tällaiselle reissulle. Karttaan on piirretty tarkka reitti ja se rentouttaa kulkua, kun ei tarvitse päivystää koko ajan tiemerkintöjä. Niitäkin on toki maalailtu tiheään. Papparainen ratsastaa muulilla ja koira paimentaa karjaa. Holá, buenas! Miehen käsi nousee reippaasti ja muutama suussa oleva leeko loistaa auringossa.

Maisemassa alkaa näkyä kumpuisempia osuuksia.
Ylitän hienon sillan ja kapuan kallion laelle.

Maltan pitää kunnon tauon, kun maisematkin ovat mitä parhaimmat. Kengät & sukat ensin pois ja sitten hörppy vettä koneeseen. Huokaisen ja imen luonnonrauhaa. Olen perillä. Taas kerran. Tunnen kuinka vapauttava vaikutus mieleen on suljetulla puhelimella. Ei tarvii päivitellä ´...facessa 15 uutta tosi tärkeää ilmoitusta ja ne on pakko kattoo just ny…´ tai vastailla ´...tässä ois ohittamaton tarjous saada näkyvyyttä liiketoiminnallenne…´

Voi luoja kuinka tämänkin maiseman loputon katselu
vei nanosekunnissa 100-0 voiton ihan mistä muusta vaan!

Pääskyset kiirivät allani iloisesti ja käyvät välillä aivan käsinkosketeltavalla etäisyydellä. Ne istuvat kallionkielekkeellä ja kun tulee pieni puhuri, niin joku antaa hälärin ja kaikki syöksyvät ilmaan pyydystämään hyönteisiä. Linnut palaavat yhtä nopeasti takaisin istumaan. Tätä uskomatonta luonnonnäytelmää seuraan tovin, kunnes tulee myötäinen tuulenvire ja kaikki parisataa räystäspääskyä ampaisevat nousevan virtauksen mukana korkealle taivaalle. Viuuuuh!

Polku kiemurtelee takaisin alangolle. On kuuma, mutta sopeudun yllättävän hyvin. Ihmeellisintä on, että Gore-Tex vaelluskenkäni tuntuvat hyvältä jalassa eikä tarvitse välillä kaataa kuumaa vettä pois. Jossain vaiheessa huomaan, että aloin väistelemään murkkupolkuja. Mitäpä sitä turhaan niitä joukkoteloittamaan, kun ei väistelemisestä koidu minulle ylimääräisiä kilometrejä. Pelloilla on keinokastelulaitteita ja otan tiellä pari kunnon suihkua.

Jopas raikasti kummasti!

Vielä pari kilsaa ja Tabaran kaupunki alkaa näkyä. Ensin tietysti kirkko ja sen kellotapulit. Koukkaan kirkon vierestä, kosketan seinää ja kiitän tästä hienosta matkapäivästä. Baarissa saan uuden leiman ja maksan majoituksen. Oma siisti huone pesualtaalla + peregrino-ateria yhteensä 14 €. Olen otettu tästä hyvästä. Naamalle jää hymyilevä ilme, kun onnellinen matkaaja uinahtaa sinisille unille 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti