Tästä piti tulla turistipäivä, mutta 10 tunnin yöunien ja hyvän hotelliaamiaisen jälkeen ajatus veti jo caminolle. Eikai siinä sitten muuta kuin ladulle.
Alkuaskeleet todella vanhalla sillalla saa ihon kananlihalle.
Siis lähes 2000 vuotta vanhalla sillalla!
Ilman suunnitelmaa haaluilen kohti keskustaa kuin turisti. Etsin tiedostamattani jotain lähtöpistettä kunnes näen kadunpintaan upotetun merkin. Toisenkin ja pysähdyn. Simpukkamerkki on tienviitta minulle. Tajuan seisovani aukealla, tuijottaen Salamancan jyhkeää kirkkoa.
Laskeudun ottamaan valokuvan, mutta vajoan löysänä polvilleni
Ajatus pysähtyy täysin ja kyynel valuu poskelle. Tiedän heti tämän matkan olevan tarkoitettu minulle. Nyt. Ei jossain, vaan tässä hetkessä.
Suunnittelin kirjoittavani päivittäin sähköistä blogia, mutta nyt heti tiedän, että en haluakaan tehdä niin. Pieni vihko ja kynä ovat edelleen ne parhaat multimediavermeet. En kertonut tarkoituksella matkastani monellekaan ennakkoon.
Lähetän someen videotervehdyksen, etteivät liikaa huolestuisi
En siksi, että tämä olisi salaisuus, vaan moni voi pitää minua outona jos sanon lähteväni pyhiinvaellukselle. Tämä blogi on minulle itselleni, muisto tapahtumista ja tunnetiloista. Julkisena toki muidenkin luettavissa. Tärkeintä ei ole se missä olen, vaan se että olen. Kuvagalleriastani (tulossa uusi versio) voi sohvaperunat käydä katsomassa kuvia ilman kiusallista tunnekeskustelua kanssani. Aluksi hieman taustatietoa Camino de Santiagosta, hyvin vanhasta ja tunnetusta pyhiinvaelluksesta. Vilkkain on 800 km:n Ranskalainen reitti. Minä valitsin 1000 km:n reitin Sevillasta. Kävelin siitä osan kun aikaa oli käytettävänä rajoitetusti.
Niille jotka oikeasti haluavat kuulla pyhiinvaellukseni vaiheista, tunnetiloista ja kasvamisesta, niin tästä se alkaa..
Aamu on taittunut päiväksi kun matkaan Salamancasta pohjoiseen. Kohti tuntematonta. Peltojen ja taivaan sinikultainen raja piirtyy joka puolella horisonttiin. Aurinko antaa tehostaan 100% ja mittari näyttää 34°C. Onneksi pieni tuulenvire pyyhkii mukavasti puseron pintaa ja iho tuntuu normaalilta. Maisemien yksinkertaisuus korreloi haluttua tunnetilaa ja näyttää suuntaa hetkien kokemiseksi. On ensimmäisen kunnon tauon paikka ja eteen tuleekin sopivasti varjoinen raunio. Mutta mitäs täällä onkaan?!
Pyhiinvaeltajille tarjotaan välipalaa ja suojaa. Onpa hieno ele.
Syön pari pähkinää, otan appelsiinin matkaevääksi ja juon vähän vettäni. Haukka ilmestyy syöksyen sivulta, kirkaisee kuin tervehtien ja jatkaa kotvan aivan vierelläni matalalla. Vaikuttavaa. Kirkaisee uudelleen ja kääntyy nousukierroksiin yläpuolellani. Vaikuttavaa! Napostelen appelsiinisiivuja ja vilkutan haukalle. Parin tunnin jälkeen piipahdan ensimmäisessä alberguessa. Vastaanotto on erittäin lämmin kun vanha nainen tulee kädet ojossa ja toivottaa pyhiinvaeltajan halauksin ja poskisuudelmin tervetulleeksi.
Pihapiiri on kuin keidas erämaassa
Syön isoa leipää jossa on välissä tomaattia ja munakasta. Juon puristetuista appelsiineista tehtyä mehua ja rentoudun kauniissa pihapiirissä. Haluan maksaa 4 €:n lisäksi myös tauolla nauttimani välipalan, mutta mummeli kieltäytyy ottamasta rahaa, koska ne on tuotu tarkoituksella meille kulkijoille. Kiitän kädestä pitäen ja toivotan hyvää jatkoa niillä muutamalla espanjankielisellä sanalla mitä olen oppinut.
Kumartavat auringonkukat toivottavat heleästi kahisten kulkijalle turvallista matkaa
Viljapeltojen lisäksi välillä näkyy myös viini- ja maissitilkkuja. Kohta on ensimmäistä päivää taivallettu 30 km. Yksinäinen villi viiniköynnös notkuu marjoja ja poimin siitä kokonaisen tertun
Marjat maistuvat makean hyviltä
Kiitän äitimaata tästä kokemuksesta ja piristyksestä. Viljellyiltä pelloilta ei terttuja saa tietenkään ottaa. Lisäksi marjoissa voi olla torjunta-aineita ja rangaistus tulee sitä kautta, you know. Caminon varrella näkyy kaikenlaista muutakin, kuten ikivanhoja opastekiviä, joista osa on nostettu esille, osa lojuu vielä pensaikossa.
Muotoon hakattuja kiviä, joilla voi olla ikää yli 1500 vuotta. Hurjaa!
Vaikea käsittää tällaisia asioita, kun Suomessa 300 vuotta vanha kohde tuntuu tosi vanhalta ja onhan sekin toki vanha. Nuo kivet ovat nähneet monenlaista, aina roomalaisista sotilaista maoreihin ja pyhiinvaeltajiin. Ehkä Asterix ja Obelix ovat myös kulkeneet tätä samaa polkua 😁
Saavun pieneen kylään ja kaikki on minulle uutta. Sain mummelilta kartan, jonka mukaan löydän alberguen, pyhiinvaeltajille tarkoitetun majatalon. Vastaanotto on lämmin. Nainen tarjoaa kylmän Cokiksen ja tekee juusto-makkaraleivän. Asetun taloksi siistiin huoneeseen ja pesen pois päivän pölyt. Päivän pyykitkin ja pääsen illalliselle omistajan perheen luo. Kolmen ruokalajin peregrino -ateria täyttää mahani täysin. Viiniä on tarjolla etiketittömässä pullossa sen mitä haluaa juoda. Seuranani on myös muutama puolalainen ja italialainen kulkija. Juuri sellainen tilaisuus, kuin olen nähnyt elokuvissa ja usein salaa toivonut itsekin saada kokea. Illasta jää hyvin lämmin mieli. Hieno alku matkalleni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti